TwitterLinkedInFacebookCopy Link

Kollegaryhmän vaihdos tuki uuden työnkuvan luomia tarpeita

Luvatalla työskentelevä Tuomas Korvenkangas liittyi EGN Suomen Tuotejohdon kollegaryhmään vuonna 2019. Tänä vuonna Tuomaksen työnkuva muuttui Sales Director -roolin myötä ja vaihto strategisen johdon Cross Functional -kollegayhmään tuki uusia ammatillisia tarpeita paremmin.

”Liityin Tuotejohtajat-kollegaryhmään, kun kollegani vinkkasi toiminnastanne ja kysyi, että olisiko minulla kiinnostusta lähteä mukaan. Olihan minulla ja on edelleen,” Tuomas sanoo ja jatkaa ”Aikaisemmin toimin tuoteryhmän päällikkönä ja meillä Luvatalla se tarkoittaa myyntivastuullista tehtävää. Heinäkuussa 2021 roolini muuttui ja sen myötä toiveenani oli löytää uusi kollegaryhmä. Toimin tällä hetkellä myyntijohtajana ja vastuualueeni on Electrical Products -bisnesalue. Käytännössä se sisältää valtavan kirjon erilaisia kuparituotteiden käyttökohteita aina sähköteollisuuden perustarpeista todella vaativiin sovelluksiin kuten hiukkasfysiikan ja terveysteknologian sovellukset”, Tuomas kertoo.

”Kesällä 2021 vaihdoin strategisen johdon Cross Functional -ryhmään, jossa on eri lähestymistapa, focus sekä näkökulma käytäviin keskusteluihin. Saan ryhmästä uusia ajatuksia sekä konkreettisia keinoja, joilla voin taklata uuden roolin tuomia haasteita.”

Runsaasti ajankohtaista tietoa ja käytännön kokemuksia

Viisi kertaa vuodessa järjestettävät kollegaryhmätapaamiset kokoavat yhteen eri toimialojen ammattilaiset. Ammattitaitoisesti fasilitoiduissa tapaamisissa käsitellään ryhmän valitsemia aiheita, jotka tukevat ammatillista kehitystä ja antavat avaimia tehdä pitkälle kantavia päätöksiä.

”Osa hyödyistä tulee esille tapaamisten yhteyksissä, mutta toki muutenkin. Olemme käsitelleet hyviä artikkeleita ja case-esimerkkejä ja niistä keskusteleminen on ollut antoisaa myös jälkikäteen. Jos on joku asia, mistä kaipaan sparrausapua, niin on helppoa lähestyä niitä kontakteja, kenen kanssa tällaista yhteistyötä tehdään muutenkin. Erityisesti mieleeni ovat jääneet tapaaminen, jossa määrittelimme tuotteen elinkaarta ja tarkastelimme, kuinka se toimii yleisellä tasolla sekä aiheet robotiikasta ja tekoälystä. Ne ovat aiheita, jotka ovat tulleet melko nopeasti EGN-tapaamisen jälkeen vastaan omassa työelämässä”, Tuomas kertoo. ”Olen vienyt tapaamisista erilaisia kokonaisuuksia omaan työarkeen ja yritykseen ja jatkojalostanut niitä toimintaamme sopivilla toimintamalleilla ja näkökulmilla. Tällä tavoin olen myös päässyt haastamaan omaa porukkaamme.”

Helpoin ja tehokkain väylä ammatilliseen kehitykseen

”EGN-jäsenyys ja kollegaryhmä ovat tukeneet urakehitystäni. On spesifejä asioita, jotka ovat vieneet sitä eteenpäin, mutta sitten myös se laajempi näkemys, joka on karttunut muun muassa yritysvierailujen, uusien ryhmäläisten ja muiden toimialojen toiminaan tuntemisen myötä. Olen voinut peilata näitä Luvatan toimintaan, ja sitä kautta miettiä, että jos joku asia toimii muilla niin miten se toimisi meillä? Oma verkostoni on laajentunut ryhmässä olemisen myötä ja vuonna 2019 järjestetty jäsenseminaari oli hyvä väylä päästä tapaamaan väkeä eri kollegaryhmistä. Nämä kaikki ovat hyviä tilaisuuksia ja mahdollisuuksia löytää uusia kontakteja, keneltä voi saada sparrausapua.”

”Ryhmässämme on hyvä dynamiikka ja porukka. Meillä on omia inside-vitsejä ja useita tilanteisiin sopineita vitsejä, jotka ovat naurattaneet. Yksi heti mieleeni tuleva on se, kun pidimme viime syksynä ensimmäistä live-tapaamista korona-etäilyn jälkeen ja siinä tilaisuudessa yksi eristysalalla työskentelevä kollega kertoi, että he olivat firmassaan hieroneet käsiä yhteen, kun valtamedia uutisoi, että koko Uusimaa eristetään. Nyt tulee paljon bisnestä”, Tuomas naureskelee.

”Ryhmän kautta pääsen kuulemaan, näkemään ja kokemaan, että miten joku asia hoidetaan toisessa yrityksessä ja kuinka joku toinen on ratkaissut jonkun ongelman. Se oli syy minkä takia alun perin kiinnostuin ja lähdin mukaan ja minkä takia olen pysynyt mukana – olen viihtynyt mukana erittäin hyvin!”

Luvata on maailman johtava kuparituotteita ja niihin liittyviä teknisiä ratkaisuja tarjoava yritys, joka työllistää maailmanlaajuisesti yli 1400 ihmistä. Yrityksen toiminta alkoi Porissa vuonna 1940 ja tänä päivänä yritys työllistää Suomessa yli 350 ihmistä. Tällä hetkellä Luvata tekee suurta kalusteinvestointia, jotta se voi vastata jatkossa entistä paremmin sähköistyvän yhteiskunnan ja kasvavan kuparin tarpeen tarpeisiin. 

EGN Suomi on vuonna 2011 perustettu strateginen asiantuntijaverkosto, joka on osa kansainvälistä Executives Global Network -verkostoa. Tänä päivänä toimimme 14 maassa yli 400 asiantuntijan voimin. Tarjoamme lähes 40 kollegaryhmää eri toimialojen johtajille ja asiantuntijoille.

Lisätietoja:

Tuomas Korvenkangas, Sales Director, Luvata Pori, tuomas.korvenkangas@luvata.com, p. +358 44 7876914

Samu Nurmi, Head of Sales, EGN Suomi,
samu.nurmi@egn.com, p. +358 400 666 325

Tuomas Korvenkangas, Sales Director, Luvata, tuomas.korvenkangas@luvata.com, p. +358 44 7876914

Samu Nurmi, Head of Sales, EGN Suomi, samu.nurmi@egn.com, p. +358 400 666 325